Tinydeal
Tinydeal:ssä on vähemmän tuotteita kuin DealExtremessä, mutta itse olen viimeaikoina tilannut tuotteet ensisijaisesti aina TinyDeal:stä, koska toimitus on yleisesti ottaen ollut huomattavasti DealExtremeä nopeampaa. Parhaimmillaan olen saanut Tinydeal:stä tilatun tuotteen viikossa kotiin ja pahimmillaankaan ei ole tainnut kahta viikkoa mennä. TinyDeal:in tuotteet ovat myös tulleet itselläni aina suoraan kotiin, eikä ole tarvinnut postista lähteä hakemaan. (Lähetys tavallisena kirjeenä?).
HistoriaTinyDeal on Hongkongista käsin toimiva verkkokauppa, joka myy maailmanlaajuisesti pääosin halpoja elektroniikkatarvikkeita. Suosituimpia tuotteita ovat lelut, puhelimet, tietokonetarvikkeet, ladattavat akut ja laturit. TinyDeal toimii myös tehomyyjänä eBayssä. Perustamisvuosi on 2006. Tuotevalikoima Tuotteita ei ole lähellekään yhtä suurta valikoimaa kuin esimerkiksi DealExtremessä. Nimensä mukaisesti TinyDealista löytyy parhaiten pientavaraa. Esimerkiksi halpoja rannekelloja on tarjolla todella suuri yli 3000 eri mallin valikoima. Hinnat TinyDealin hinnat ovat hyvin edulliset kuten muillakin Kiinalaisilla verkkokaupoilla. Jotkin tietyt tuotteet (esimerkiksi rannekellot) ovat kuitenkin jonkin verran halvempia muihin Kiinalaisiin verrokkeihin verrattuna. Hintaesimerkkejä.
Toimitus Kaikilla tuotteilla on ilmainen kuljetus Suomeen. Toimitusajat ovat tyypillisesti noin kahden viikon mittaiset. TinyDealilla ei ole omaa tilauksenseurantaa, mutta tilausta voi seurata postin sivuilta TinyDealin koodin avulla, Nettisivut Nettisivut ovat selkeät ja hyvin samantyyliset kuin muillakin Kiinalaisilla halpiskaupoilla. Tuotteet on jaoteltu selkeästi kategorioihin. Sivustolta löytyy myös listaus paljon myydyistä tuotteista sekä alle 5$:n tuotteista. Maksutavat Maksutapoina hyväksytään PayPal, luottokortit ja Western Union. Luotettavuus TinyDeal on pieni sivusto moneen muuhun verkkokauppaan verrattuna, mutta on saanut nimeä juuri luotettavuuden ja hieman kilpailijoitaan nopeampien toimitusten ansiosta. Kokemukset Koetilauksena tilattiin seitsemän erilaista tavaraa, joiden yhteishinnaksi muodostui 54 dollaria (38 euroa) . Tilaus tehtiin 3.8.11 ja maksutapana käytettiin paypallia. TinyDealin seurannan mukaan paketti lähti varastolta liikenteeseen 9.8.11. Suomeen paketti saapui 15.8.11. Tilaus jäi tulliin vaikka paketin arvo ei ylittänytkään 43 euron alv. rajaa. Tulli vapautti lähetyksen ilman maksua, sen jälkeen kun toimitin tullin sähköpostiin TinyDealin lähettämän tilausvahvistuksen. Hain paketin postista 26.8.11. Olisin saanut paketin kyllä huomattavasti aikaisemmin jos olisin reagoinut heti tullilta tulleeseen ilmoitukseen. Yhteensä aikaa meni siis 4 arkipäivää tilauksen käsittelyyn ja 4 arkipäivää matkoihin ja 10 arkipäivää tullikäsittelyyn. Alla esitetään ruutukaappaus lähetyksen seurannastapostin sivuilta. TinyDealilla ei ole omaa lähetyksen seurantaa, mutta postin seuranta toimii mainiosti, TinyDealin välittämän lähetyskoodin avulla. Alla on ruutukaappaus postin tilauksenseurannasta. Lähetys oli pakattu pahvipussiin, joka oli vuorattu ohuella pehmustemuovilla. Tuotteet olivat hyvässä kunnossa. Mielestäni tilaus oli kuitenkin aika huonosti suojattu, joten tilauksen rikkoutumisen mahdollisuus on olemassa. Pahvilaatikko olisi parempi suoja herkästi rikkoontuville tavaroille. Alla on kuva AliExpressin lähettämästä paketista. Teimme toisen tilauksen TinyDealiin 27.11.11. Paketti oli perillä Suomessa 7.12.12. Tilauksen käsittelyyn ja matkoihin meni aikaa yhteensä siis 8 arkipäivää. Tämä tilaus sisälsi mm. erittäin halvan MP3-soittimen. Kaiken kaikkiaan en keksi pahemmin valitettavaa TinyDealista. Seuraavassa on yhteenveto palvelusta.
Omia tilauksia:
Tilasin Kingstonin 8GB:n MicroSD kortin hintaan 8.83$. Tuote saapui kahdessa viikossa tilauksesta. Epäröin ostamista ensiksi hieman koska ajattelin että tämä saattaisi olla piraatti. Kaikki tuotteen saamat palautteet olivat kuitenkin positiivisia ja joissakin palautteissa oli käsitelty myös tätä alkuperäisyys-asiaa. Tuote oli saapuessaan siistissä paketissa, juuri samannäköisessä kuin Tinydeal:in sivuillakin. Paketissa oli hologrammi ja sarjanumero. Valitettavasti varmennus olisi pitänyt tehdä toisella sivustolla, joka on pelkästään Kiinan kielellä, joten varmistus jäi tekemättä.
Ajoin muistikortille H2Testw ohjelman ja tulokset on tässä: (Varoitus johtunee siitä, että kortilla oli muutama tiedosto testiä ajettaessa)
Poimintoja:
1.2V 2000mAh Ni-MH akku juotoskorvakkeilla esim. akkukäyttöisiin työkaluihin, joissa Ni-MH-kennot. Tuotteeseen painettu 3500mAh, mutta kaupan sivuilla on sanottu että kapasiteetti on todellisuudessa 2000mAh. Hinta alle 3.08$-2.82$ tilausmäärästä riippuen.
tiivistettynä jälleen kauppa on ansainnut jälleen kerran minulta plussa merkinnän ja papukaija merkin
|